Referenssit ja yhteistyökumppanit
Meidän työmme näkyy parhaiten niiden kokemuksissa, joiden kanssa saamme tehdä yhteistyötä. Lue asiakkaidemme ja kumppaneidemme tarinoita yhteisistä projekteista, uusista mahdollisuuksista ja saavutetuista tuloksista.
-
Nordic Plast Oy
Nordic Plast haki vauhtia vientiin – Kiila Crew mukaan kehittämään vientiä ja markkinointia.
”Nordic Plastilla oli jo ennestään jonkin verran vientiä, mutta emme olleet aiemmista ponnisteluista huolimatta saaneet aikaan sellaista kasvua ja läpimurtoa, kuin olisimme halunneet. Halusimme löytää uusia tapoja kehittää vientiä ja samalla vahvistaa markkinointiamme.
Tutustuimme Kiila Crew:n toimintaan Mikan Rantasen kautta. Meillä oli Mikan kanssa jo noin 20 vuoden historia aiemmista yhteistyökuvioista, joten yhteistyön aloittaminen tuntui luontevalta. Keskustelujen kautta löytyi nopeasti asioita, joissa Kiila Crew voisi täydentää meidän omaa osaamistamme.
Kiila Crew:n rooli on ollut erityisesti Nordic Plastin viennin ja markkinoinnin kehittäminen. Yhteistyön alusta lähtien olemme lähteneet rakentamaan markkinointia systemaattisemmin ja osaksi vientiä tukevaa kokonaisuutta. Tämä on ollut meille tärkeä kehitysaskel, sillä markkinointi ei ole aiemmin ollut samalla tavalla osa vientityötämme.
Yhteistyö on tuonut meille uusia ideoita ja näkökulmia siihen, miten tuotteitamme ja yritystämme kannattaa viedä uusille markkinoille. Konkreettisia vientituloksia on tässä vaiheessa vielä liian aikaista arvioida, sillä yhteistyö on suhteellisen tuore. Olemme kuitenkin saaneet vahvistettua tekemisen rakennetta ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, miten markkinoinnin ja myynnin pitäisi tukea toisiaan.
Nordic Plastilla on hyvä tuote ja osaava oma organisaatio. Kiila Crew:n kanssa olemme saaneet mukaan sellaista osaamista, jota meiltä aiemmin puuttui. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan ulkopuolista osaamista kannattaa hyödyntää silloin, kun sillä voidaan täydentää oman organisaation vahvuuksia.
Näemme yhteistyölle hyvät mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on jatkaa Nordic Plastin viennin ja markkinoinnin kehittämistä sekä löytää uusia asiakkaita ja markkinoita.”
Ville Laitinen
Nordic Plast Oy -
doop Oy
Testattu tekemisen malli ja yhteinen historia
”Yhteistyömme Kiila Crewn avainhenkilöiden kanssa ei ole mikään uusi asia. Olemme kulkeneet yhteistä matkaa jo vuosia ja olleet mukana toiminnassa aivan alusta asti. Kun taustalla on pitkään hiottu tekemisen malli ja vankka luottamus, arki rullaa ilman turhaa kankeutta. Pyöritämme päivittäistä yhteistyötä niin Kiilan oman kuin heidän asiakkaidensa myynnin ja markkinoinnin parissa.
Pitkä historia näkyy ennen kaikkea siinä, miten hommia tehdään. Kumppanuutemme vertautuu aika pitkälle siihen, että olemme kuin yhtä perhettä – kynnys on matala, puhe suoraa ja tekemisen meininki kohdallaan. Kummankin vahvuudet täydentävät toisiaan saumattomasti, kun jokainen tietää, mitä tekee.
Yhdessä tarjoamme asiakkaille niin strategista kuin taktistakin tukea. Emme vain raapaise pintaa tai tee yksittäisiä temppuja, vaan tuemme koko myyntisuppiloa aina tuotannon tarpeista myynnin kasvuun ja jälleenmyyntiverkoston rakentamiseen saakka. Kiila Crewn syvä liiketoiminta- ja vientiosaaminen yhdistettynä meidän markkinointi- ja brändipakettiimme on yksinkertaisesti toimiva yhdistelmä.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Jos Kiila Crew pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, he ovat porukka, joka tekee työtään suurella sydämellä. Suosittelemme heitä lämpimästi kenelle tahansa, joka etsii rinnalleen luotettavaa ja tuloshakuista kumppania.”
Mikko Samuli
doop oy -
Turust Oy
Mutkatonta yhteistyötä ja yhteisiä onnistumisia
”Kiilan porukka on minulle todella tuttu jo entuudestaan, joten yhteistyöhön oli helppo lähteä mukaan, kun tiesin jo valmiiksi, että kyseessä on luotettava kumppani. Yhteistyö on toiminut alusta asti erinomaisesti, ja uskon, että meillä on edessä vielä monta vuotta ja monta yhteistä projektia.
Kiila Crew on toiminut minulle ovenavaajana uusiin asiakkuuksiin. Yhteistyön kautta olemme myös pystyneet yhdistämään osaamistamme ja toteuttamaan asiakkaille laajempia kokonaisuuksia kuin kumpikaan yksin pystyisi tarjoamaan. Uskon, että aiemmat hyvät kokemukset puolin ja toisin ovat luoneet vahvan pohjan kumppanuudelle. Suurin vahvuutemme on siinä, että pystymme yhdistämään tietotaitomme ja osaamisemme. Näin voimme tarjota yhteisille asiakkaillemme todella kattavia kokonaisuuksia.
Yhteistyö Kiila Crew’n kanssa on selkeää, reilua ja ennen kaikkea mutkatonta. Asiat hoituvat nopeasti ja molemmat osapuolet tietävät, mitä toisiltaan voivat odottaa.Uskon, että yhteistyömme tulee kasvamaan entisestään tulevaisuudessa. Meillä on hyvä pohja rakentaa yhä suurempia yhteisiä projekteja ja palvella asiakkaita entistä monipuolisemmin.
Voisin ehdottomasti suositella – ja olen suositellutkin – Kiila Crew’ta omalle verkostolleni. Tiedän kokemuksesta, kuinka mutkatonta ja luotettavaa yhteistyö heidän kanssaan on. Kun jotain sovitaan, voi luottaa siihen, että se myös hoidetaan. ”
Niklas Rantanen,
Turust Oy